Mitä teemme

Autamme asiakkaitamme kehittämään tuotevalikoimaansa tarjoamalla korkealaatuisia tuotekehitys- ja tuotantopalveluita. Autamme asiakkaita myös edistämään brändinsä eettisyyttä, kuluttajien luottamusta tuotteisiin sekä kestävän kehityksen mukaista vastuullista liiketoimintaa.

Kestävä kehitys, vastuullisuus ja laatu

Me Nordic BioCosmeticilla pyrimme jatkuvasti kohti inhimillisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävämpää tuotantoa. Vakuutamme, että kosmeettisten tuotteiden valmistuksessa käyttämämme periaatteet, prosessit ja menetelmät noudattavat hyvien valmistustapojen (GMP) standardia ISO 22716. Näin pystymme varmistamaan, että kaikki vaiheet aina raaka-aineiden valmistuksesta lopputuotteen toimittamiseen täyttävät tarkat laatukriteerit.

Nordic BioCosmetic on sitoutunut siihen, että kaikki prosessimme ovat mahdollisimman vastuullisia. Se kattaa ymmärryksen tuottajien raaka-ainekasvien kasvattamisesta ja raaka-aineiden prosessoinnista aina valmiiseen tuotteeseen saakka. Vastuullisuus huomioi myös resurssit ja prosessit, joiden kautta kasvihuonekaasuja syntyy mahdollisimman vähän. Pyrimme tuottamaan niin vähän jätettä kuin mahdollista ja kuljetukset toteutetaan vastuullisesti.

Meillä tekemisen keskiössä on laatu. Laboratoriomme työntekijät vastaavat sekä tuotekehityksestä että laadunvalvonnasta, jota tehdään jokaisesta raaka-aine-erästä, valmistuvasta massasta ja valmistuvista tuotteista. Joskus toivotun laadun saavuttaminen vaatii paljolti käsityötä. Meillä jokaisen koneen äärellä istuu ihmisiä ja heidän käsiensä kautta valmistuu kosmetiikkaa, yksilöllisesti ja tarkasti. Lopputuloksena on turvallinen, tehokas ja virheetön tuote – juuri sinulle.

ECOCERT ja COSMOS

Sertifioidun kumppanin asema takaa, että tuotteenne täyttävät läpinäkyvästi vihreän kosmetiikan kriteerit. Tuotteen ekologisuus ei ole arvailujen varassa. Saimme ensimmäisenä Suomessa tuotteiden luonnonmukaisuuden ja ekologisuuden takaavan ECOCERTin -sertifioinnin vuonna 2008. Meillä on luonnollisesti myös uusi COSMOS-standardin mukainen sertifiointi, joka on ECOCERTin seuraaja.

Voit luottaa, että kanssamme yhteistyössä luotujen ja valmistamiemme tuotteiden vastaanotto markkinoilla on ensiluokkainen.